bells

Ding dang dong mä laulan pääni sisällä. Tulen hulluksi ja sekoan ding dang dong.

Olen pari viikkoa, eli blogihiljaisuuden ajan syönyt melkein normaalisti. Ding olen lihava.

Pää on tyhjä kun ei laske kaloreita ja mieti ruokaa ja liikuntaa. Dang olen läski.

Ding dang dong kun haluan olla laiha.

Dong kun tulen mökkihöperöksi.

Ding kun olen istunut vain sisällä.

Kellot soimaan, en ole syönyt tänään mitään yhden jälkeen.

Ding dang ja dong hulluudelle.

please say that you understand

Mua ahdistaa ja pelottaa. Mä oksensin tänään taas. Se tuntu likaisella tavalla hyvältä. Mä vihaan itteäni, miksi mä olen tälläinen lihava läski lehmä. Ja kaiken tän lisäksi, mä kerroin eilen yhdelle kaverille jotain tästä mun syömisvammailusta. Nyt kaduttaa. Ja itkettää. Oliko sen arvoista?

Mitään tässä elämässä mä en enää halua, kuin olla laiha. Kaunis, pienin ja täydellisin. Tahdon kelvata kenelle tahansa.

Toiseksi eniten mä haluan kuolla. Mä olen niin väsynyt ihan kaikkeen. Mä olen väsynyt vihaamaan itseäni ja ruokaa.

i'm falling to pieces

Mä itken taas, enkä mä jaksa tätä enää kauaa. Joo tietysti mä osasin, ja mun olis pitänyt odottaa tätä jo siitä helvetin hetkestä kun synnyin, mutta silti se vaan raastaa joka kerta yhtä paljon. Mä en tiedä mitä pahaa mä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, että mä ansaitsen tälläistä. Ei kukaan jaksa tätä paskaa aina vaan uudestaan ja uudestaan.

"...vaikka mun tunteet sua kohtaan on ehkä vaan voimistunu, niin oon silti samaa mieltä kun aikasemmin"

Okei, eli se mieli on sitä, että sä et halua mua. Ok, ok. Mutta kun mulla ei ole edes sen vertaa itsekunnioitusta tai edes itsesuojeluvaistoa, että mä sanoisin tolle jätkälle että

"Älä enää suutele mua. Koskaan. Älä sekota mun päätä aina vaan enemmän ja enemmän. Älä kerro mulle että mä olen söpö kun mä nukun, jos mä en voi olla sulle söpö aina. Älä ota mua teille yöksi, älä enää koskaan anna mun nukkua sun kainalossa."

Miksi vitussa tää sattuu näin ihan joka-vitun-ikinen-kerta. Alle kuukaudessa tää jätkä on saanut mut näin sekaisin. Siihen ei ole kukaan muu koskaan pystynyt.

It's nice to know that you were there
Thanks for acting like you cared
And making me feel like I was the only one
It's nice to know we had it all
Thanks for watching as I fall
And letting me know we were done

ja sä laulat pieniä lauluja hiljaisuudesta

Mun viimenen viikko on ollut pelkkää itkua ja epätoivoa ja kaikkea siltä väliltä. Mä olen syönyt kuin possu, juonut alkoholia kuin juoppo, viilellyt niinkuin toissatalvena ja itkenyt kuin hullu. Mä olen saanut kuulla että mä en kelpaa muuksi paitsi kaveriksi, pidetty kuin paskaa ja mitä vielä. Kerrottu että mun lähellä on hyvä olla ja saatu mut itkemään heti sen jälkeen surusta ja riittämättömyydestä.

Tästä koko päivästä mä olen ollut sellaisessa olotilassa mitä joku voisi ehkä kutsua normaaliksi, ehkä tunnin. Muuten mä olen vain taistellut itkua ja väsymystä vastaan. Kun mä en vaan jaksa.

Ihmissuhteet on ehkä kamalinta maailmasta, heti mun jälkeen.

Mä laihdutan siihen saatanan 40kg vaikka mikä olisi. Mä olen laihtunut jo viisi. Ei enää paljoa jäljellä. Hyi että kun mä vihaan itseäni. Jos olisin laiha, niin ehkä kelpaisin.