Me juteltiin eilen vähän kaverin kanssa tästä mun "tilanteesta". Me mietittiin että kumman mä oikeesti haluan. Mä en osaa päättää mä olen niin lukossa. Ja ahdistunut. Ainiin ja lihava.
Jotenkin me päädyttiin siihen, että mä katson jos tästä tulis jotain ton viikonloppukundin kanssa. Joo, koulussa kun mä edes kuulin siitä mua alko oksettaan. Ei sellaista söpöä jännitys-oksetusta, vaan kirjaimellisesti mä halusin oksentaa sisuskalut pihalle. Mä en voinut katsoa koko jätkään, mä halusin vaan juosta jonnekin kauas. Pois pois pois sen luota.
Ahdistaa.
Samalla mä tunnen olevani ihan kamala ihminen. Ei se ees ansaitsis mua. Mä olen ihan hirveä, tuskin mä oon ees ihminen. Oon joku arvoton paska, ei kukaan tarvitse tällästä. Mä aiheutan vaan kaikille huonon olon. Ehkä olis paras jos mä vaan kaikkien mieliksi pistän sen mukavan narun tosta kaulasta ympäri ja päästän nää ihmiset täällä elämään rauhassa. Vittu mä olen kamala.
Tänään mä olen syönyt sen 300kcal. 200 liikaa. Mä en ansaitse ruokaa. Mä en taida ansaita edes nälän tunnetta. Sekin on kaikessa kamaluudessaan liian hyvää mulle. Ansaitsen ehkä sen olon kun oksettaa nälästä. Kädet tärisee ja on kylmä.
Kohta mä lähden lenkille, vitun teiniangstipaska minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti